↑ Palaa kohteeseen Luontokohteet

Pistoolikivet

Vanhan Viipuriin johtavan maantien varrella Rakilassa oli kaksi suurta siirtolohkaretta, joiden takana perimätiedon mukaan maantierosvot piileksivät ahdistellen matkailijoita.

Toisen tarinan mukaan sotilaat olivat kaapanneet nuoren miehen viedäkseen hänet Venäjälle armeijaan. Hänen veljensä väijyivät Pistoolikivien takana kaappareita ja pelastivat nuorimman veljensä joutumasta Venäjälle.

Kolmas tarina kertoo markkinoilta palanneiden isäntien selittäneen tulleensa ryöstetyksi Pistoolikivillä, kun olivat todellisuudessa ryypänneet rahansa markkinoilla.

Museotien eteläpuolella sijainnut kivi on poistettu, tien pohjoispuolella oleva lohkare on vielä paikoillaan.

Lähde: Perimätieto

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvassa näkyy kiven päällä vielä irrallaan kuparinen Pistoolikivista kertonut laatta, nyttemmin kadonnut. (Valok.Ilkka Ahmavaara)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Valok: Ilkka Ahmavaara)