Rannantaikaa väki ry piti vuosikokouksen

Rannantaikaa väki ry:n vuosikokous pidettiin lauantaina 8.3. Rantaituvalla. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin jälleen Mari Mäkelä ja hallituksessa jatkavat puheenjohtajan lisäksi Veli-Matti Kinnunen ja Seppo Ojala. Hallituksen varajäseneksi kokous valitsi Samuli Jääskeläisen.

Yhdistys jatkaa Rannantaikaa kyläkulttuurilehden julkaisemista. Lehden sivumäärää kasvatetaan sen mukaan kuin kirjoituksia tulee. Kesäksi suunniteltiin karaokeiltoja, elokuvaesitystä ulkoilmateatterissa, lastentapahtuma järjestetään sunnuntaina 20.7. ja aikuisille on suunnitteilla tapahtuma lauantaina 19.7.

Yhdistyksen jäsenmaksu on ollut kymmenen vuotta 10 €. Jäsenlehden painatus- ja postituskulut ovat kuitenkin nousseet kymmenessä vuodessa, joten jäsenmaksuun tehtiin kahden euron korotus.

Vuosikokouksen paperit yhdistyksen kotisivuilla täällä.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

code