Juha Miedon sukset

Oheisena taustatietoa Juha Miedon suksille. Tekstin lähteenä on käytetty 1990-luvulla tehtyä Tauno Pulkkisen haastattelua ja taustatiedon on koonnut Risto Muurman.

30.9.2010

JUHA MIETO JA TAUNO PULKKISEN SUKSET

Tausta:

On Lake Placidin talviolympialaiset 1980 Amerikassa. Siellä kisojen latumestarina oli amerikansuomalainen, isän juuriltaan veteliläinen Tauno Pulkkinen, joka 1940-luvulla ennen Yhdysvaltoihin lähtöään edusti  hiihdossa pientä kyläseuraa Mäntlahden Rannanpoikia.  Kyseinen, 90-vuotias seura toimii edelleen pienenä itsenäisenä seurana nykyisessä Haminassa (entistä Vehkalahden pitäjää). Tauno Pulkkinen oli  1953 alkaen moninkertainen Yhdysvaltain  hiihtomestari, joka edusti Yhdysvaltoja kilpailijana Lahden MM-hiihdoissa 1958 ja valmentajana Zakopanessa 1962. Hän toimi myös 1980 talviolympialaisten latumestarina eli myös siinä kilpailussa, jossa Juha Mieto hävisi sekunnin sadasosalla 15 km:n kultamitalin. Tauno Pulkkinen kuoli 4 vuotta sitten.

Miedolta sukset Taunolle:

Taunon itsensä kertomaa:  ”Miedon Jussista tuli Lake Placidissa kansansuosikki ja kaikki toivoivat, että hän vielä jonkun kilpailun siellä voittaisi. Niin ei käynyt. Mä sain siltä harjoitussukset. Heikki Kantola tuli ja sanoi: Tauno, kun sulla on vähän vanhakantaiset sukset, niin katotaan sulle uudet sukset. Mutta eihän niillä joukkueessa ollut sellaisia, jotka minua olisivat kestäneet. – Nyt ei auta kun mennä Miedon Jussin puheille. Mentiin  ja herätettiin Jussi. ”Olisko sulla suksia Taunolle ?” ” Ei hänellä taida olla niin jäykkiä”, totesi Juha.  Olinhan Miedon kanssa saman painoinen, joskin hän vähän pidempi. Mulla on vielä ne Jussin antamat sukset !

Sukset Suomeen ja taas Miedon käsiin:

Noista Tauno Pulkkisen suksista sitten Taunon poismenon jälkeen ”taistelivat” Mäntlahden Rannanpojat ja urheiluseura Floridasta. Taunon omaiset päättivät antaa sukset Suomeen, sillä olihan Tauno Pulkkinen usein todennut : ”Kerran Rannanpoika, aina Rannanpoika !”

Sukset tulivat lentorahtina uljaasti Suomeen syyskuun alussa. Ja nyt ympyrä sulkeutuu, kun nämä Taunon sukset ovat taas Juha Miedon käsissä luovutettavaksi Tauno Pulkkisen omaisten tahdon mukaisesti Mäntlahden Rannanpoikien puheenjohtajalle Jouko Sahalalle. Sukset saavat kunniapaikan seuratalo Toivolan seinältä !

Suksien luovutustilaisuudessa Eduskuntalolla olivat itse hiihtolegenda, kansanedustaja Juha Mieto, kansanedustaja Kymenlaaksosta (Inkeroisista) Markku Pakkanen, Mäntlahden Rannanpoikien puheenjohtaja Jouko Sahala ja aktiivijäsen Risto Muurman.

https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000000351224.html

https://yle.fi/a/3-5645387

https://www.iltalehti.fi/urheilu/a/2010100612474145

https://yle.fi/a/3-5645483

Juha Miedon harjoitussukset Toivolassa

Alla yksityiskohtaisia kuvia Juha Miedon Tauno Pulkkiselle lahjoittamista harjoitussuksista. Palkintokaapin yläpuolella olevassa lasivitriinissä kuuluisat sukset ovat kunniapaikalla. Kuvissa esiintyy myös Pulkkisen Yhdysvalloissa voittama murtomaahiihdon XC Challenge Trophy- palkinto, joka hän kolmannen kiinnityksen saatuaan halusi lahjoittaa Mäntlahden Rannanpojille. Kuvissa on Pulkkisen hiihtotyyliä ja hänen esiintyminen Mäntlahden Rannanpoikien 80- vuotisjuhlassa.

 

Tauno Pulkkinen

Martti Montosen muistokirjoitus Tauno Pulkkisesta hiihtokaverina on luettavissa TÄSTÄ.

Urheiluväen Joulu- lehdessä julkaistu Lauri Järvisen kirjoitus “Vetelistä Manhattanille” avautuu TÄSTÄ.

Muistolevy

Tauno Pulkkinen – Mäntlahden Teräsmies- levyn tiedot tässä

Levy MP3– formaatissa avautuu klikkaamalla.