Onnistuneet talkoot Toivolassa. Seuraavat talkoot maanantaina 2.8. klo 17.00

Toivolan talkoot ovat onnistuneet erinomaisesti. Säät ovat suosineet talkoolaisia, talkoissa on riittänyt kiitettävästi väkeä ja näkyvää on saatu aikaan. Pation rungon ja kannen talkoissa on ollut  keskimäärin 12 – 17 talkoolaista.  Kokonaisuudessa talkoisiin on osallistunut n 30 talkoolaista. Talkootyö on joutunut  ja fiilis on ollut hyvä. Työn ohessa myös on juttu lentänyt ja taukoja on muistettu pitää.

Pation kannesta puuttuu vielä noin 50 m2, joten kahdella talkooillalla saadaan pation kansi valmiiksi. Tämän kesän talkoissa tehdään vielä pation kaiteet, huolletaan Toivolan terassia ja laatoitetaan rakennusten edustoja.  Elokuun loppupuolen Toivola on juhlapaikkana ja talkoissa on tauko. Syyskuussa jatketaan talkoita. Kiitos talkooväelle.