Hirvijahti 8-9.10, kolme hirveä kinkerissa

Mäntlahden Erämiesten ja kylän hirvijahti aloitettiin aamuhämärissä lauantaina 8.10. Ajoketjun ensimäinen ajo oli Valtiontieltä Vehkorvelle. Jo ensimmäisen ajon aikana tuli tieto koiran avustuksella ammutusta sonnista Kodan lähettyviltä.  Ketju lopetti ajon ja lähti hakemaan ruhoa. Kun lauantain toinen kaato, 2-piikkinen sonni saatiin koiran avustuksella, ei ajoketju päässyt enää perustehtävään, kun toistakin hirveä piti lähteä hakemaan. 

Sunnuntaina jahti aloitettiin Reiviikin kallioilta kohti Upseerikylää. Reiviikin kalliot raikasivat kun samaan aikaan lahden länsipuolelta aloitti Vilniemen ja Rakilan ajoketju. Kun saalista ei saatu, jatkettiin Itärannalle, jossa ennen ajoa tehtiin nuotiot ja paistettiin makkarat.  Tauon jälkeen tehtiin ajo kohden Itärannan itäreunaa. Saavuttaessa ns. Jähin maille, saatiin kutsu hakea kolmas hirvi Riitasuolta. 

Viikonlopun tuloksena 3 hirviä, vasat (2) jatkavat juoksuaan. 

Kuva hirven asettamisesta kirkeriin. Tehtävää suorittamassa Janne Yrjönen (selin) ja Jarkko Korpela.